sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kärhöjä puutarhahaltijoilta

Kuulin tuttavalta, että Hyvinkään keskustaan on aivan äskettäin avattu uusi puutarhamyymälä ja kävin tutustumassa paikkaan. Myymälä on nimeltään Puutarhahaltijat ja se on kahden siskoksen perustama.

Perennapiha oli vielä rakenteilla, mutta pääsin kurkkaamaan sinne myyjän opastuksella. Harsojen alla ostajia odottavat komeat ja laadukkaanoloiset perennan taimet. Toki heillä on myytävänä paljon muutakin kuin perennoja.

Palvelu oli oikein ystävällistä.

Olin suunnitellut muutaman kärhön hankitaa ja ne on nyt ostettu Puutarhahaltijoilta. Valinnan vaikeus olisi ollut suuri, jos en olisi ennalta jo miettinyt mitkä kärhöt haluan hankkia. Sain hyviä vinkkejä kärhöjen istutukseen ja hoitoon myyjältä. Kärhön hinta oli 12 euroa ja se oli edullisempi, kuin muissa paikoissa, joista näitä olen katsellut.

Ensimmäinen kärhöistä on suloinen Aljonushka. Se on venäläinen tiukukärhölajike, joka kasvaa 1-2 metriseksi, eikä köynnöstä. Aljonushkan kukat ovat pinkit ja kellomaiset. Se kukkii heinäkuusta syyskuuhun ja viihtyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa. Aljonuska pääsee meillä perennapenkkiin.





Toinen kärhö on siro kaunotar Princess Diana. Tämä lyhtykärhö on kukassa loppukesästä ja sen kukat ovat nuokkuvat ja muistuttavat liljatulppaania. Tämä kärhö kiipeilee kauniisti säleiköissä, aidoilla ja puiden rungoilla ja kasvaa 2-2.5 metrin korkuiseksi. Se kukkii saman vuoden versoilla. Princess Dianan sanotaan olevan niin helppohoitoinen, että sitä suositellaan aloitteleville viherpeukaloille.